tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuinka selättää flunssa?

Terveisiä sängyn pohjalta! Tai no, okei sohvan. Valitettavasti mun ennustukset ja olot kävivät toteen ja nyt sitten sairastetaan. Olen mietiskellyt, että olenko saanut jälkitaudin kanarianmatkan flunssasta vaiko joko napannut vaan uuden pöpön heti kättelyssä. Eipä sillä sinänsä väliä, kunhan vain paranisi nopeasti. Poskiontelontulehduksen oireet vaivaa ja lisäksi korva on oikutellut, myös kurkku ja keuhkot tuntuvat siltä, kuin olisi kaktuksen nielaissut...

En sairastanut flunssia koko menneenä syksynä, joten olin jo ehtinyt vaipua luuloon, että olen superwoman johon flunssapöpöt ei enää iske :D No, sai taas tulla sieltä pilvilinnoista alas ja sairastaa sitten flunssaa koko viime syksyn edestä. Teneriffan reissun aikana ei tullut syötyä niin ravintorikasta ja puhdasta ravintoa kuin normaaliarkena, joten ehkä tälläkin on hieman vaikutusta siihen miksi pöpöt mua nyt niin kiusaa. Oli miten oli, flunssa koettelee meitä kaikkia varmasti joskus. Ajattelin listata alle muutamia keinoja joilla itse häädän flunssapöpjä. Löytyy varmasti myös paljon muita kikkoja pöpöjen häätämiseen, mutta nää on näitä mun omia kikkoja jotka on jeesanneet aikaisemminkin.

1.) Juo paljon. Vaivasipa sitten pöpö kuin pöpö, neuvotaan aina juomaan paljon nesteitä. Pitää muuten harvinaisen hyvin paikkansa. Itse vannon veden juomisen nimeen, en lähtisi kipeänä hirveästi limuja ja mehuja kurkusta alas kiskomaan. Limppari ja mehut sisältävät usein paljon valkoista sokeria, joka voi vain pahentaa oloa ja oireita. Flunssan karkotukseen olen todennut omalla kohdalla superjuomaksi edellisessäkin postauksessa mainitsemani inkivääri"teen". Keitän inkiväärin paloja kuumassa vedessä noin varttitunnin ja nautin juoman hunajalla höystettynä. Itse olen oppinut rakastamaan inkiväärin makua ja tulisuutta ja saatan napsia palasia jopa raakana (kylläkin hyvin pieniä palasia:D)). Kun syö palan inkivääriä ja ottaa muutaman pähkinän kyytipojaksi niin tulisuus peittyy sen verran että suu ei pala ;)

Kuva

2.) Syö runsaasti marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Kun on kipeä ei välttämättä ruoka maistu normaaliin tapaan. Hyviä ja ravintorikkaita välipaloja saa valmistamalla vaikka smoothien marjoista hedelmistä ja lehtivihreistä. Myönnän, etten ole mikään viherpirtelöiden fani, mutta kun smoothien joukkoon surauttaa vihreiden lisäksi vaikkapa banaania ja mustikoita, maku on oikeasti miellyttävä. Smoothieden kanssa voisin itse vielä petrata. Oma suosikki on banaani-mustikka-avokado smoothie. Joskus heitän sekaan myös salaattia tai lehtikaalia, mun blenderi vaan tuppaa välillä erottelemaan vihreät muusta mössöstä ja pirtelöä saattaa joutua syömään jopa lusikan kera :D

Kun sairastan, höyrytän myös normaaliin tapaani vihanneksia, kuten porkkanaa parsakaalia ja ruusukaaleja. Aterialla täytän lautasesta ison osan höyrytetyillä vihanneksilla. Niitä voi napsia jääkaappikylmänäkin myöhemmin vaikka iltapalaksi.

3.) Muista levätä. Tämä kohta on aikoinaan (ja ehkä hieman edelleen) mulle se kaikista hankalin kohta toteuttaa. Jos mulla on kuumetta, en jaksa juuri tehdä muuta, kuin maata sängyssä. Siinä vaiheessa kun kuume katoaa alan kuitenkin puuhastelemaan ehkä vähän liikaakin. Tiskaan, siivoan ja mietin työasioita. Kannan huonoa omatuntoa sairaslomasta jos kuume laskee ja on sellainen olo, että pitäisi jaksaa kauheesti kaikkea kun ei ole enää kuumetta. Eikö ookkin hölmöä? Sitä on aina niin helppo neuvoa muita olemaan stressaamatta ja paarntumaan kunnolla mutta itse on levoton kuin mikä ja stressaa jopa siitä sairastamisesta.

Joka tapauksessa hieman olen sentään oppinut. Enää ei tulisi mieleenkään lähteä salille tai jumppaan kun on niin tukossa, että henki ei kulje kunnolla. Kantapään kautta olen oppinut että flunssa vain ja ainoastaan pitkittyy jos lähtee liian aikaisin urheilemaan. Myönnän, että oon suunnattoman harmissani, että en pääse harrastamaan ja treenaamaan niin kuin haluaisin, mutta tiedän myös että olisi silkkaa hölmöyttä lähteä nyt sykkimään. Kipeänä treenaamisella voi olla jopa kohtalokkaat seuraamukset. Lisäksi sitä todennäköisesti saa jonkin tulehduksen jonka myötä antibiooteille ja siinä on sitten oma vastustuskyky seuraavaksi vuodeksi piloilla. En lähtisi neuvomaan ketään hakemaan antibioottikuuria, ellei oo ihan pakko. Joskus toki tulee tilanne jossa ei ole muuta vaihtoehtoa, mutta ehdoin tahdoin ei mielestäni kannata pillereitä lähteä popsimaan.

4.) Pidä terveellinen ruokarunko. Kun sairastaa ei välttämättä ruoka maistu ja tekisi lähinnä mieli juoda ja syödä suklaata kipeysmasikseen ja jätskiä hyvällä omallatunnolla kipeän kurkun lievittämiseen. Kuulostaako tutulta? ;) Mielestäni on ihan OK sallia itselleen jotain lohdutusta jos on sairas. Silti en lähtisi koostamaan sitä päivän ruokavaliota pelkän jäätelön varaan. Mielestäni ruokavalio kannattaa pitää mahdollisemman puhtaana ja terveellisenä, sillä liika sokerin puputus vain pidentää flunssan oireita ja pahentaa oloa. Itse tykkään valmistaa raakasuklaata jos oon sen verran voimissani että jaksan hieman väkertää. Raaksuklaan valmistus on onneksi tosi nopeata puuhaa. Raakasuklaata voi nauttia hyvillä mielin sillä siinä on paljon ravintoaineita jotka edistävät terveyttä :) Suosittelen valmistamaan raakasuklaan itse jos tähän on mahdollisuus.

5.) Happihyppely. Siinä vaiheessa, kun kuume on laskenut niin mikään ei voisi olla parempaa parannusta niin keholle kuin mielelle, kuin pieni kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa. Muista kerrospukeutuminen, hattu hanskat ja pitkät kalsarit housujen alle :D! Tämä on myös hyvä tapa pitää huolta siitä, että kunto ei pääse aivan täysin lopahtamaan ja ne treenitkin on sitten joskus ehkä vähän helpompi startata.

<3

Näiden edellämainittujen asioiden lisäksi lievitän flunssan oireita satunnaisilla kurkkupastilleilla, hyvillä tv-sarjoilla (joskus niillä huonoillakin:D) ja netissä surffailulla :D Jos teillä on jotain mahtavia vinkkejä pöpjen taltuttamiseen tai ennaltaehkäisyyn niin saa kertoa :D Itse uskon, että terveellinen ruokavalio liikunta ja stressitön elämä ovat paras tapa ennaltaehkäistä kaikkia sairastumisia ja sairauksia. Itsellä eniten työtä stressinhallinnan suhteen. Miten muilla?



lauantai 10. tammikuuta 2015

Lomaltapalautumista ja kuulumisia pitkästä aikaa!

Mulla on monta kertaa käynyt mielessä, että nyt kirjoitan uuden blogitekstin. Meinasin jopa kirjottaa meidän etelän reissulla, mutta sitten en kirjottanutkaan :D Ajattelin nyt kuitenkin vihdoin kirjoittaa.

Joulukuu meni hujauksessa. Lähdettiin miehen kanssa Teneriffalle lomailemaan ennen joulua ja oltiin reissussa pari viikkoa. Loma tuli todellakin tarpeeseen. Oma stressitaso pääsi nousemaan joulukuussa ihan jäätävälle mittapuulle ja odotinkin lomaa kuin kuuta nousevaa. Oltiin suunniteltu, että lähdetään kunnon treenilomalle. Mies oli ottanut selvää omista urheilumahdollisuuksistaan ja mä olin googlettanu itselleni paikallisen Les Mills- jumppia pyörittävän salin johon into pinkeenä halusin päästä vetämään kunnon jumppasettejä lomailun lomassa :D (haha mikä sanapari!). No stressaamisella on hintansa joten tottakai sairastuon ihan jäätävään flunssaan ja poskionmtelontulehdukseen heti perille päästyämme ;)
Sai taas huomata kuinka stressi vaikuttaa kehoon mielen lisäksi. Onnistuin hommaamaan vielä kunnon vatsataudinkin ja just jouluaatoksi. Onneks meillä oli kuitenkin se parin viikon reissu ja kaikesta kipeilystä huolimatta oli ihan huippu loma :) Sai taas kunnolla akut latautumaan. Valitettavasti mun suunnitelmat treeneistä jäi kuitenkin tällä kertaa vaan haaveeksi. Olin koko 2 viikkoa sen verran jäätävässä flunssassa että pääsin loppujen lopuksi tekemään vain yhden treenin. Harmitti, koska olisin ihan sairaasti halunnut päästä vetämään vähän combattia tai pumppia espanjalaiseen styleen :D Mutta toisaalta taas en edes muista, koska olisin viimeksi huilinut treenien kanssa ihan kunnolla joten varmaan täysilepo teki keholle ihan hyvääkin. Voitte tosin vaan kuvitella minkälaiset tuskat mulla oli kotiin palattua ensimmöisen kunnon treenin jälkeen :D :D Voin sanoa että en kirjaimellisesti oikein pystynyt edes istumaan, saatikka istumaan menemisestä kävelemisestä tai oikeestan mistä tahansa :D Oli lihakset sen verran hellänä...

Meiän "lähibiitsi" :D

 Nyt puolitoista viikkoa kotona olleena treenit on alkanut taas kulkea suht normaaliin tapaan vaikka kunto ei vielä ihan lähtötilanteessa olekaan (puhun siis aerobisesta kunnosta, lihaskunnosta ja jaksamisesta, en mistään sikspäkistä tai rasva %sta :D). Valitettavasti kuitenkin 3 päivää töissä teki tehtävänsä ja hukkasin mun unenlahjat jonnekkin jo muutamassa päivässä. Kehokin tuntuu olevan jotenkin aika sekaisin ja nyt tuntuu siltä että olen TAAS tulossa kunnolla kipeeksi. Hieman ottaa pattiin, mutta nyt on vaan pakko sit ottaa iisisti. Jos sais sairastelut hetkeksi sairasteltua ja sit vois taas kevään treenailla ilman suurempia kipeilyjä, toivottavasti.

Peiliselfie hotellihuoneesta :D

:D

Palattiin tosiaan lomilta kotiin uudenvuodenpäivänä. Tuolloin vielä olin sen verran kipeenä että taisin vaan ihan yhden kunnon treenin vetää tuolloin loppuviikosta. Oli kyllä ikävä omia pöpreöitä ja vihanneksia ja kasiviksia joita reissussa ei tunnu ikinä saavan riittämiin kun ei itse pääse laittamaan ruokaa. Vaikka joskus arkiruoka ja kokkaaminen tuntuu tylsältä niin kyllä maistui omat tutu sapuskat kun pääsi kotia :D Tämän kuluneen viikon aikana treenit tosiaan pääsi rullailemaan jo normaalimpaan tapaan, vaikka tehot ei tosiaan vielä ole niitä mitä lomalle lähtiessä oli. Silti aivan ihanaa päästä treenaamaan kunnolla <3 Hieman kevyempi viikko oli vielä tämä normaaliin verrattuna. Viikon treenailut näyttäneet tähän mennessä tältä:

maanantai: Kuntosali ja lyhyet venyttelyt yhteensä ehkä 1h 15 min, illalla pelissä jorailuu

tiistai: Lepo

keskiviikko: Grit Strenght 30min. Voi pojat että tuntu rankalta :D Mutta aivan huippu ja voittajafiilis treenin jälkeen. Ohjelmassa 11 heitin ekat kerrat painoa vähän lisää tankoon kun olin ekat kerrat vetänyt normaalia himpun pienemmillä painoilla kun ei vielä tiennyt mitä on edessä. Voin sanoa että hitsi että oli treeni :D Huhhuh! Mä vaan rakastan Grittiä ja sitä uskomatonta fiilistä mikä tosta tunnista tulee :D<3 Aivan parasta.

torstai: Bodycombat 60 min. Olin hieman pettynyt, koska uudet ohjelmat julkastiin yli kuukausi sitten ja ohjaaja veti vaivaset 2 biisiä uudesta ohjelmasta. Okei, oli hitsin mahtavaa päästä combattiin todella pitkältä tuntuneen tauon jälkeen mutta oisin niin halunnut vetää uutta ohjelmaa. Tällä mun "uudella" salilla kyllä selkeesti ohjelmat vaihtuu uusiin paljon verkkaisemmin, joten kai se on vaan että kun on aiemmin tottunut että uudet ohjelmat alkaa pyöriä samantien, tottunu liian hyvään tjms :D

perjantai: Lepo. olo oli aivan hullun väsynyt, vähän jo eilen. oon nukkunut huonosti kun ei enää ookkaan voinut vedellä niitä 10h yöunia... :D Taisi kyllä myös olla tää uus pöpö mikä pukkas ja pisti mut ihan väsyneeksi.

lauantai: Kävin vetämässä aamulla bodypumpin. Ohjaaja veti sekä selkäbiisin että vatsat vaihtoehtosilla biiseillä, mikä oli ihan hauskaa. Mun viha-rakkaussuhde pumppia kohtaan oli tällä kertaa se rakkaus<3 Varmaan kun ei oo ollut aikoihin. Oon jo pitkään miettiny josko laittasin hauikseen vähä lisää painoa ja nyt laitoin, ja kannatti. Tuntu kunnolla mutta pystyin kuitenkin tehdä sarjat kokonaisuudessaan ja suht puhtaasti :) Jei!

Pumpin jälkeen mun kipeysolo alkoikin tehdä itseään entistä selkeemmäksi ja oon ollut aivan poikki ja olo on ollut aika kökkö. Keittelin itselle inkivääriteetä (reilusti inkivääriä haudutettuna kiehuvassa vedessä ja hunajaa) jotta sais flunssan taltutettua ennen kuin se kunnolla ehtis purasemaankaan. harmi vaan et on vissiin jo purassu... Voipi tietty olla, että saan nyt tuta jonkin ärsyttävän jälkitaudin noista edellisestä sairasteluista. Koetan nyt ajatella, että antaa tulla vaan, kaikki vaan kerralla niin jos ei sitten hetkeen tarviis :D Huomenna olis peli, johon oli tarkotus mennä jorailemaan ja sitä ennen oli suunnitelmissa tehdä vielä kevyehkö salitreeni. taitaa valitettavasti jäädä haaveeksi ellen ihmeparannu yön aikana.

Todistusaineisto, että kävin sentään sen kerran treenaamassa :D
Huomaan, että on jonkinlainen masennus siitä kun on vielä hetki sitten nauttinut auringosta valosta ja lämmöstä ja nyt on säkkipimeetä ja kylmää ja aikaset herätykset. Odotan niin innolla kevättä ja nimenomaan valoa <3 Sitä fiilistä kun aamulla ei oo pilkkopimeää ja töistä kotiin lähitessä on valoisaa.  Ihanaa, että tulee kevät. Pikkuhiljaa :)

hahahha :D Beibe nappas kuvan jouluaattona kun olin tosiaan.."parhaimmillani" :D Huom. terveelliset eväät yöpöydällä ;) Tässä vaiheessa illalla kaipas jo vähän suolaa ja sokeria :D Ja meillä oli tonttulakit!:)
Tuntuu jotenkin hölmöltä, mulla olis aina vaikka mitä ideoita ja reseptejä sunmuita juttuja mistä päätän ja haluaisin kirjottaa blogiin. Sitten aika rientää ja en kirjoita niitä juttuja ja sitten kun kirjoitan tänne niin lätisenkin vaan tällästä päiväkirjamaista löpinää ;) Jospa nyt kevään aikana saisin kirjoiteltua tänne vähän useammin, niin voisin kirjotella jotain muutakin kun viikoista ja treeneistä löpinää :D Ciao taas tältä erää, ehkä te kuulette musta vähän useemmin jatkossa tätäkin kautta :P

Piis mään :D Helv, tyylikkäänä ja kaikkensa antaaneena aamun pumpin jälkeen ;)